Valtion velkaantumista hillittävä juridisin keinoin

Taakse ovat jääneet ajat, jolloin valtiontalous oli kestävällä pohjalla. Ajat, jolloin politiikan kiistakysymykset koskivat lähinnä sitä, minne valtiontalouden ylijäämä eli "jakovara" jaetaan. Sittemmin vuodesta toiseen on jaettu vain leipomatonta kakkua, jota velkarahaksikin kutsutaan. Talouskasvun hiivuttua lähes olemattomalle tasolle ei julkisen talouden kestävyydestä ei ole ollut tietoakaan, ja tälläkin erää vasta useiden vuosien kuluttua jos silloinkaan.

Valtion budjetin jatkuvat alijäämät johtuvat massiivisesta syömävelasta, mikä merkitsee käytännössä valheessa elämistä: pysyvät julkiset menot ovat aivan liian korkeat siihen nähden, minkälaiset kansantaloutemme todelliset edellytykset olisivat.

Taloustieteilijä John Maynard Keynes muistetaan nimeään kantavasta talouspolitiikasta, joka perustuu suhdannevaihtelujen tasapainottamiseen: keynesiläisessä ideaalitilanteessa nousukausina kertyvällä ylijäämällä katetaan laskusuhdanteissa kertyvä alijäämä eli valtionvelka, jolloin tuotanto- ja hyvinvointitappiot on mahdollista minimoida valtiontalouden vakavaraisuudesta tinkimättä. Kansantalouden kokonaiskuvassa tämä siis tarkoittaa sitä, että julkisia menoja velkarahalla kasvattaen luodaan kysyntää, jonka kerrannaisvaikutuksilla pyritään supistunut kokonaistuotanto palauttamaan takaisin kasvu-uralle eli taloutta elvytetään.

Keynesiläinen talouspolitiikka on toki hauska idea sinänsä, mutta todistetusti liian hyvää ollakseen totta: valitettavasti pitkän aikavälin velkaantuminen ympäri maailman on pikemminkin sääntö kuin poikkeus: kun kaukokatseinen aikaperspektiivi loistaa poissaolollaan kansakuntien kollektiivisesta tietoisuudesta, eivät äänestäjien kostoa vaaliuurnilla pelkäävät päättäjät uskalla useinkaan tehdä niitä pitkän aikavälin kokonaisedun kannalta tärkeimpiä ratkaisuja, jotka monien kansalaisten silmissä sattuvat lyhyellä aikavälillä olemaan epämiellyttäviä. EU-vaikuttaja Jean Claude Junckerin muistetaankin todenneen, että ”Me kaikki tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta emme sitä, kuinka tulisimme sen jälkeen valituksi uudelleen”. Tämä Junckerin kiroukseksikin luonnehdittu ilmiö muistetaan erityisesti saksalaisten sosiaalidemokraattien toimeenpanemista Hartz-uudistuksista, jotka muistuttavat paljolti Petteri Orpon oikeistohallituksen nykyisiä tavoitteita. Vaikka Hartz-uudistusten vaikutukset osoittautuivat pidemmän päälle myönteisiksi, menetti SPD-puolue merkittävästi kannatustaan pitkäksi aikaa. Aika näyttää, millaista aikaperspektiiviä Suomen kansa tulee vaaliuurnilla osoittamaan. Parhaassa tapauksessa maamme hallituksen tavoittelemat uudistukset menevät läpi tuoden suotuisia vaikutuksia reaalitalouteen jo mahdollisimman varhain, jolloin Junckerin kirous kenties jätettäisiin langettamatta.

Pidemmän päälle piilee kuitenkin riski, että jotkut selkärangattomat opportunistit ym. lyhytnäköiset törsäilijät pääsevät vallankahvaan. Siksi velkaantumisen hillitseminen edellyttää nykyistä järeämpiä toimenpiteitä: Talouspolitiikka tarvitsee lisää juridiikkaa! Käytännössä tämä merkitsisi valtion velkakaton säätämistä lailla. Ja jotta jatkuvat fiskaaliset harjakaiset eivät Yhdysvaltain elkein lopputulemaksi muodostuisi, olisi velkakaton nostolta edellytettävä poikkeuslain säätämisjärjestystä, jolloin velkakaton nostaminen edellyttäisi eduskunnan selkeää määräenemmistöä.

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 2.3.2024

Talouspolitiikan kritiikki perustuu katteettomiin oletuksiin

Oppositio ilkkuu hallituksen kaavailemia uudistuksia. Parlamentarismin hengessä tämä on toki luonnollista, ja oppositiolla on siihen täysi oikeus perustelujen puutteellisuudesta huolimatta.

Vasemmisto valittaa sekä leikkaamisesta että velkaantumisesta, mutta hetki sitten taisi Rinteen–Marinin ”kansanrintama” velkaantumisesta viis veisata. Koronapandemia ja Ukrainan konflikti eivät riitä perusteiksi, sillä niiden nojalla mikä tahansa hallitus kokoonpanostaan riippumatta olisi ottanut velkaa lisää. Silti velkaannuttiin kriiseistäkin riippumatta: jo ensimmäinen budjetti oli reilusti alijäämäinen, vaikka kriiseistä ei vielä ollut tietoakaan.

Teoriassa nykyinen hallitus voisi ottaa vähemmän velkaa, mutta se olisi vielä enemmän pois hyvinvointiyhteiskunnan kulmakivistä, tulonsiirroista ja hyvinvointipalveluista. Ja mitä tulee veronkevennyksiin, verorasite on jo pitkään ollut aivan liian raskas, mikä sekin on jo ollut omiaan köyhdyttämään kansakuntaamme entisestään.

Solidaarisuusveron lakkauttaminen onkin pidemmän päälle kaikkien etu ja parhaassa tapauksessa houkuttelee työperäistä maahanmuuttoa IT-alan kaltaisille korkean tuottavuuden toimialoille paikkaamaan valtavaa työvoimapulaa, jota omasta takaa ei selvästikään saada paikattua. Työllisyysasteen kasvaessa myös verokertymän kasvulle luodaan uusia edellytyksiä.

Kannattaako maamme houkuttelevuutta heikentää riistoverotuksella saati härskillä sääntelyllä?

Työmarkkinasääntelyn uudistukset on monissa Suomen verrokkimaissa jo tehty, jos niitä ylipäänsä on tarvinnut tehdä. Väitetään, että köyhiä kyykytettäisiin porrastamalla ansiosidonnaista. Siihen auttaa, että töiden välissä töitä kannattaa hakea heti. Tilastojen valossa työttömien työnhakijoiden työllistyminen on ollut omiaan kasvamaan viime hetkellä ennen ansiosidonnaisen työttömyysturvan loppumista. Ilmaisiin lomiin ei Suomessa ole varaa.

On sinänsä ymmärrettävää, että veronkevennykset julkisia menoja samaan aikaan supistaen tuntuvat joidenkuiden mielestä epäreilulta kiusanteolta. Taloudellinen menestys vaatii kuitenkin tulojen kasvattamista sekä toisaalta kulujen supistamista samoin kuin yrityksessä tai kotitaloudessa. Työhön, yrittäjyyteen, omistamiseen ja investointeihin kannustaminen kasvattaa parhaiten vaurautta, josta rahaa saadaan esimerkiksi hyvinvointipalveluihin.

Kansantalouden kestävyyden vahvistaminen onkin kaikin puolin kestävämpi keino kuin velkaantuminen ja verotus: Korkea verotus passivoi ja lisävelka nostaa korkojen osuutta julkisista menoista, mikä on aina pois jostakin tärkeästä. Lisäksi kansantalouden vaihtotase olisi hyvä saada plussalle eli investointeja kotimaahan ja vienti vetämään.

Edellä mainituin keinoin voidaan pyrkiä turvaamaan edes jonkinlainen hyvinvointiyhteiskunta myös tulevaisuudessa. Modernissa maailmantaloudessa hyvinvointivaltio ilman kilpailukykyä, vahvaa huoltosuhdetta ja korkeaa työllisyysastetta ei toimi eikä ennenkään ole pidemmän päälle toiminut.

Talouspolitiikka kreikkalaisittain eli ylimitoitetun julkisen talouden tekohengittäminen velkarahalla on hölmöläisten hommaa. Kreikan törsäily tosin pistettiin Euroopan rahaliiton toimesta kuriin. Tällä hetkellä Kreikan kansantalous kasvaa ja valtionvelka laskee.

Järkevät uudistukset kannattaa kuitenkin tehdä oma-aloitteisesti ilman Brysselin kamreerien väliintuloa. Parhaassa tapauksessa hallituksen harjoittamasta talouspolitiikasta hyötyy pidemmän päälle jokainen.

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 15.1.2024

Suomen kansa ansaitsee anniskelureformin

Suomalainen alkoholikulttuuri on viime vuosina kehittynyt erinomaiseen suuntaan. Humalahakuisuus onkin eritoten maamme nuorison keskuudessa vähentynyt radikaalisti tervehenkisen ajanvietteen hyväksi.

Tätä trendiä olisi valtiovallan ehdottomasti tuettava uudella anniskelureformilla: ravintola-alan härskiä sääntelyä tulisikin ehdottomasti purkaa puhumattakaan kohtuuttoman korkeista ravintola-alkoholin verokannoista. Ravintoloiden anniskeluveroa tulee laskea! Tämä voitaisiin rahoittaa sekä veronkevennysten dynaamisilla vaikutuksilla että alkoholin vähittäismyynnin veronkorotuksilla.

Vähittäismyyntiin kannattaisi sisällyttää myös alkoholin etämyynti. Se siis sallittaisiin, mutta sille säädettävä verokanta ei vetäisi vertoja ravintola-alkoholille, jonka verokanta puolestaan laskettaisiin mahdollisimman matalalle tasolle. Näin kuluttajia kannustettaisiin edullisen ravintola-anniskelun pariin houkutteleviin, turvallisiin ja tervehenkisiin olosuhteisiin salakapakoiden ja kotiolojen sijaan.

Ravintola-anniskelun verokannan reipas kevennys laskisi hintoja, jolloin kasvava kulutuskysyntä olisi omiaan laajentamaan tarjontaa: erilaisia loungeja, krouveja, bistroja, diskoja ynnä muita ravintoloita voisi syntyä nykyistä enemmän maamme kaupunkien kortteleihin suuren maailman elkein. Tämä puolestaan takaisi maamme alkoholikulttuurin suotuisalle kehitykselle mitä erinomaisimmat lähtökohdat.

Anniskelureformi voisi myös olla omiaan eliminoimaan alkoholihaittoja: ravintoloiden ovilta käännytettyjen ongelmakäyttäjien suhteellinen ostovoima vähittäis- ja etämyynnin puolella voisi verokantojen korotuksen myötä laskea, jolloin kyseiseen segmenttiin kohdistuva tarjonnan supistaminen tehostaisi kohtuullisen alkoholinkäytön lähtökohtia. Toisaalta ravintola-alkoholin huokeammalle verokannalle olisi olemassa kestävä rahoituspohja. Ja mikä parasta, kuluttajat saisivat yleisesti ottaen lisää valinnanvaraa tarjonnassa piilevän potentiaalin päästyä kunnolla kukoistamaan.

Kulkutaudin takia suuresti kärsinyt ravintola-ala kaipaa kohennusta. Toisaalta suomalaisessa alkoholikulttuurissa on kehittymisen mahdollisuuksia, jotka olisi syytä lunastaa oitis olosuhteiden normalisoitumisen myötä. Kaikkein eniten piristystä ankeiden aikojen päätyttyä tarvitsevat kuitenkin kuluttajat eli tavalliset ihmiset.

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 16.6.2021

Taloustieteen lainalaisuudet huomioon verotuksessa

Näinä aikoina on maahamme muodostumassa uusi hallitus. Tunnustelujen pohjalta alkaneissa neuvotteluissa ovat prosessikaaviot vaihtuneet ilmiöpohjaisiin työryhmiin. Pandoran lippaiden auettua toivomuskaivo pursuaa yli äyräiden.

Näiden vaalipuheiden pohjalta luvattujen, sinänsä hyväntahtoisten tavoitteiden toteutuminen olisi toki toivottavaa. Vaan onko se todella mahdollista? Velkaantumisen kiihdyttäminen olisi teoriassa helppoa Euroopan rahaliiton rajoituksia rikkoen. Kyseisen instituution asettamat tiukat kriteerit tosin edellyttävät tiukkaa taloudenpitoa. Mikäli julkisen talouden tasapaino julkisia menoja priorisoiden tai menoleikkauksia vältellen ei tule kyseeseen, jäljelle jää veroasteiden viilaaminen.

Verotusta koskevasta julkisesta keskustelusta ei kuitenkaan ole ollut havaittavissa järin analyyttista otetta: harvemmin sitä kuuleekaan puhuttavan taloustieteessä varsin olennaisesta ilmiöstä, joustosta.

Joustoja on olemassa monenlaisia, joille yhteistä on hinnan, tulon, tai muun vastaavan muuttujan muutos suhteessa kysynnän tai tarjonnan muutokseen. Näiden lukujen osamäärän perusteella voidaan sitten päätellä, kasvattavatko vai pienentävätkö kyseiset muutokset saavutettavaa rahamäärää, tässä tapauksessa tietenkin valtion verokertymää.

                                       

Arvonlisäveroja säädettäessä olisi tärkeää ennakoida kysynnän hintajouston arvo. Tällöin verojen keventämisestä mahdollisesti seuraava kulutuksen kasvu saattaisi nostaa verotuloja: sekä kuluttajien ostovoima että valtion verokertymä kasvaisivat.

Tuloverojen saralla keskeinen jousto on sen sijaan kysynnän tulojousto: tuloveroja keventämällä kysyntä saattaisi kasvaa verokertymän supistumatta, kun kulutuskysyntä kasvaisi palkansaajien ostovoiman kohennuttua.

Mainittakoon vielä kysynnän ristijousto: saastuttavia hyödykkeitä verottamalla kulutusta voidaan ohjata ekologisempiin vaihtoehtoihin jälkimmäisten veroja laskemalla. Kepin ja porkkanan kombinaatio päteekin erityisesti energiaan ja liikenteeseen. Kysynnän ristijoustoa voidaan soveltaa myös erilaisiin vienti- ja tuontihyödykkeisiin, joista konkreettisena esimerkkinä mainittakoon alkoholivero: kun suomalaisten kuluttajien alkoholin kysyntä oletetaan lyhyellä aikavälillä vakioksi, kannattaisi pyrkiä pitämään verotulot kotimassa Baltian maiden sijaan. Virossahan vastikään alkoholiveroa korotettiin, minkä seurauksena verokertymä merkittävästi supistui. Nämä Latviaan liuenneet potentiaaliset verovarat ovat olleet Viron valtiontalouden tappio.

Toinen konkreettinen esimerkki on Suomen yritysveron alennus muutamalla prosenttiyksiköllä: vastoin vastustajien visioimia kauhukuvia on yritysverokertymä kasvanut verokannan alennuksen ansiosta (eikä suinkaan siitä huolimatta).

Näillä näkymin kaikki merkit viittaavat siihen, että maamme talouspoliittinen linja painottuu julkiseen kysyntään yksityisen sektorin kustannuksella. Kukaan tuskin kuitenkaan kiistää, että koulutukseen ja hyvinvointiin panostaminen ovat ilman muuta tärkeitä tavoitteita, eriarvoistumisen torjumisesta puhumattakaan. Näiden tavoitteiden toteutuminen edellyttää kuitenkin julkisten tulojen lisäyksiä. Edellä mainituista syistä veronkorotukset eivät välttämättä ole absoluuttinen ratkaisu. Valtion velkaantumisen kiihdyttäminenkään ei voi tulla loputtomiin kyseeseen ilman Etelä-Euroopan maiden kanssa jaettua kammottavaa kohtaloa. Kaltaiseni valistunut kansalainen penääkin hallituksen taloudellisilta raameilta seikkaperäistä järkeilyä talouspolitiikan arviointineuvoston lausuntoa innolla odottaen; kaukokatseisuus kunniaan, yhteiskunnan pitkän aikavälin kokonaisetu ratkaiskoon!

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 30.5.2019

Maksajat vaikuttamaan verojensa käyttämiseen

Maamme hallitus sai hiljattain budjettiriihensä päätökseen. Kuten arvata saattoi, riihessä tehdyt päätökset jakoivat mielipiteitä. Minun mielestäni finanssipolitiikka kaipaisi täysin uudenlaisia käytäntöjä.

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Yksi tosiasia on se, että Suomi on verohelvetti. Kokonaisveroasteemme onkin yksi maailman korkeimpia. Veronalennusten toteuttaminen on kuitenkin vaikeaa, koska julkisia menoja ei uskalleta leikata vaikka valtion talousarviossa potentiaalisia vaihtoehtoja yllin kyllin riittäisi. Veronalennusten rahoittaminen valtionvelalla ei puolestaan olisi järkevää. On kuitenkin olemassa keino, jonka avulla valtiovalta voisi kohdella maamme ahkeria veronmaksajia paremmin (tai ainakin vähemmän huonosti).

Kyseinen keino olisi ottaa käyttöön "x-vero-osuus". Nimitys tulee siitä, että jokainen kansalainen saisi kohdistaa maksamistaan ansiotuloveroista x prosenttia haluamaansa käyttökohteeseen: kulttuuriin, infrastruktuuriin, maanpuolustukseen, nuorisopsykiatriaan, varhaiskasvatukseen, sisäiseen turvallisuuteen tai johonkin muuhun valtion talousarvion osa-alueeseen. X-vero-osuus olisikin erinomainen keino edistää suoraa demokratiaa, vieläpä kenties mitä parhaimmalla mahdollisella tavalla.

X-vero-osuuden käyttöönotto edellyttäisi muutoksia valtion talousarvioon, jostakin kun olisi siirrettävä määrärahoja vero-osuuksien uudelleenkohdistamiseen. Mielestäni kaikista budjetin osa-alueista voitaisiin juustohöylätä tasapuolisesti määrärahoja sen verran, että jokaiselle kansalaiselle riittäisi maksamistaan ansiotuloveroista x prosenttia kohdistettavaa. X voisi olla muutaman prosentin luokkaa, ensisalkuun alle prosentinkin osuus voisi kokeilun vuoksi olla riittävä. Käytännön toimeenpanon aikataulu voisi olla sellainen, että käyttöönottoa edeltävän vuoden verotietojen perusteella selvitettäisiin osuuksien rahamäärä, joka juustohöylättäisiin kansalaisten uudelleen kohdistettavaksi seuraavana vuonna. Kansalaisten mieltymykset voitaisiin selvittää veroilmoituksen yhteydessä. Veroilmoituksen liitteenä olevassa kyselyssä kansalainen rastittaisi haluamansa ministeriön hallinnonalan, jonka alla olisi pienempiä osa-alueita: esimerkiksi koulutukseen osuutensa kohdistava kansalainen rastittaisi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan sekä halutessaan vielä tarkemman käyttökohteen kuten peruskoulutuksen, toisen asteen koulutuksen tai korkeakoulutuksen. Kenenkään ei kuitenkaan olisi pakko rastittaa mitään, jolloin kansalainen voisi delegoida osuutensa kohdentamisen poliitikoille.

Mielestäni olisi äärimmäisen reilua, että ahkerat, töitä tekevät kansalaiset saisivat vaikuttaa heiltä kerättyjen verojen käyttöön nykyistä enemmän. Olisi myös varsin kannustavaa, että ahkeruus palkittaisiin mahdollisuuksilla vaikuttaa. Samalla verojärjestelmässä päästäisiin hyödyntämään markkinamekanismia, jolloin suositut käyttökohteet saisivat enemmän julkista rahoitusta, siinä missä vähemmän tärkeiksi koettujen kohteiden määrärahat supistuisivat. Kansan tahto toteutuisi entistä paremmin kun rivikansalaisten ja poliitikkojen välinen informaation epäsymmetria vähenisi. Iloiset veronmaksajat hymyilisivät entistä leveämmin, siinä missä vihaisten veronmaksajien inho verokarhua kohtaan laantuisi.

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 18.4.2018

Perintöveron perintää kohtuullistettava

Perintövero puhuttaa jälleen. Koska suhtaudun skeptisesti sen lakkauttamisen realistisuuteen, olen laatinut varasuunnitelman, jolla perintöverotuksen lieveilmiöitä voitaisiin eliminoida edes hiukan.

Aika ajoin uutisoidaan tapauksista, joisssa verottaja on yrittänyt periä perintöveroa vaikeasti rahaksi muutettavista asioista kuten kiinteistöistä. Koska kiinteistön myynti on toisinaan hidasta ja perintöveron maksuaikataulu joustamaton, on tällaisen epälikvidin perinnön perijällä suuri riski joutua taloudellisiin vaikeuksiin.

Menetettyään luottotiedot, yksilön mahdollisuudet työllistymisen, asunnon saamisen sekä eräiden oikeustoimien tekemisen kannalta vaikeutuvat huomattavasti, jolloin elämänlaatu kärsii. Samalla valtiolta jäävät yksilön potentiaaliset kulutus- ja ansiotuloverot saamatta. Tämä verottajan harjoittama joustamaton ja epäinhimillinen perintäkäytäntö onkin äärettömän härskiä! Ja koska se ei palvele yhteiskunnan kokonaisetua, on kyse suorastaan lose-lose-tilanteesta.

Perintöveron perintä olisi tällaisissa tilanteissa muutettava kohtuulliseksi siten, ettei yksilölle koituisi huomattavaa haittaa. Epälikvidin perinnön saajalla olisi oltava mahdollisuus sopia verottajan kanssa yksilön elämäntilanteen mukainen maksusuunnitelma. Vaihtoehtoisesti verottaja voisi pantata epälikvidin perinnön siihen asti kunnes perintö on realisoitu tai vero muuten maksettu.

PS. Omasta mielestäni perintövero pitäisi kokonaan lakkauttaa. Tämä kuitenkin edellyttäisi ratkaisua sen suhteen, miten verokertymän supistuminen kompensoitaisiin. Vaihtoehtoja ovat valtionvelan kasvattaminen, muiden verojen korotukset, veropohjan laajentaminen sekä julkisten menojen leikkaaminen. Kolmeen ensimmäiseen suhtaudun äärimmäisen kriittisesti. Menoleikkaukset olisivat puolestaan potentiaalinen vaihtoehto, varsinkin siksi, että tiedän hyvän kohteen: turhia yritystukia olisi ehdottomasti karsittava. Mielestäni ei ole järkevää maksaa tukiaisia suuryrityksille, jotka tekevät muutenkin suuria voittoja; kyseesssähän on perusteeton tulonsiirto veronmaksajilta omistajille..

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 28.3.2018

Lisää taloustietämystä päätöksentekoon

Lahden kaupunginvaltuuston päätös veronkorotuksista saattoi perustua taloudellisten vaikutusten puutteelliseen analysointiin. Valtuuston viimeisimmässä kokouksessa Pekka Komu (Sd) vähätteli harhaanjohtavasti veronkorotusten haittavaikutuksia sillä perusteella, että lisää maksettavaa yksittäiselle veronmaksajalle tulee tuloveron korotuksesta vain kymmenen euroa ja kiinteistöveron korotuksesta muutamia euroja. Asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen. Rami Lehto (Ps) ottikin osuvasti esille lahtelaisten ostovoiman heikentymisen epäsuorat haittavaikutukset koko aluetalouteen. Lehdon kommentti oli taloustieteen lainalaisuuksien kannalta totuudenmukainen huomio: taloustieteen termein ilmaistuna veronkorotuksista seuraa aina syrjäytysvaikutus eli yksityisen kysynnän supistuminen. Syrjäytysvaikutuksen seurauksena kokonaistuotanto saattaa laskea ja työttömyys lisääntyä entisestään (olettaen, että julkinen sektori on yksityistä sektoria tehottomampi, kuten usein on).

Seurausten yksityiskohtaisempi arviointi edellyttäisi ekonomistin laskelmia. Taloustiede ei kuitenkaan ole luonnontiede, joten seurausten (pro)sentin tarkka ennustaminen on käytännössä mahdotonta. Ennusteen laskemisessa käytettäviä menetelmiä on periaatteessa yhtä monta kuin samaa tapausta kuvaavan ennusteen laatineita ekonomisteja. Usean ennusteen keskiarvo on tavallisesti suuntaa antava ja siksi myös varsin luotettava väline taloudellisen kehityksen arviointiin.

Taloudellisessa päätöksenteossa olisikin hyödynnettävä enemmän taloustieteilijöiden tietämystä kuten julkis-, ympäristö- ja kaupunkitaloustieteellisiä näkemyksiä; samalla tavalla kuin talouspolitiikan arviointineuvoston ja valtiovarainministeriön suhdanneosaston mikro- ja makrotaloustieteellisiä näkemyksiä hyödynnetään valtakunnan tason päätöksenteossa.

Kyseinen kaupunginvaltuuston kokous oli ensimmäinen, jonka katsoin. Koska yksittäinen kokous on vasta pintaraapaisu lahtelaisen päätöksenteon todellisuuteen, olen erittäin huolissani, mikäli tämä taloustietämyksen puute on lahtelaisessa paikallispolitiikassa yleinen ilmiö. Mutta toisaalta, mitäpä olisivat risut ilman ruusuja ja ruiskukkia: eduskunnan täysistuntoihin verrattuna keskustelu oli johdonmukaista sekä asiapitoista. Puheenvuorot olivat mielenkiintoisia, koska niiden perustelut olivat omiaan laajentamaan ymmärrystä eri valtuustoryhmien intresseistä. Oikeastaan tämä koko kirjoitus perustuu valtuuston kokouksen synnyttämään inspiraatioon!

Kuka tahansa voi halutessaan oppia taloustieteen perusteet. Talousasioiden hallinnasta olisi päätöksenteossa valtavasti hyötyä, koska päätökset perustuisivat entistä enemmän tieteelliseen tietoon epämääräisen mutu-tuntuman sijaan. Niille, jotka vierastavat teoreettisia oppikirjoja, suosittelen Heikki Pursiaisen kansantajuista uutuuskirjaa Paska Suomi, joka kertoo hyvinvointiyhteiskuntamme taloudellisista epäkohdista sekä siitä, miten asioita voitaisiin tehdä paremmin. Kirjoittajan mukaan Suomi on paska maa ainoastaan siihen nähden, mitä se voisi parhaimmillaan olla. Mutta sillähän tavalla Lahti on kuin Suomi pienoiskoossa!

Lahteen tulevasta LUT-yliopiston yksiköstä voisi tässäkin tapauksessa olla suurta hyötyä: sen mukanaan tuomien taloustieteilijöiden tuki kaupungin päätöksentekoon voisi olla verraton tapa tehdä yhteistyötä! Lahden talousalue tarjoaisi tutkijoille mielenkiintoisen aluetaloustieteellisen tutkimuskohteen, siinä missä tutkimustulokset sekä päättäjien taloustieteellinen konsultointi olisivat omiaan luomaan perustan paremmalle paikallispolitiikalle. Kyse olisi suorastaan win-win-tilanteesta, josta hyötyisivät kaikki!

Kaupunginvaltuuston kokouksessa ilmeni huoli Lahden heikosta vetovoimasta ihmisten ja yritysten suhteen. Osaavaa työvoimaa tarvitaan lisää ja sitä on myös tulossa, sillä itse ainakin aion muuttaa Lahteen heti kauppatieteiden maisteriksi valmistuttuani. Mikäli Lahden vetovoima kehittyy suotuisasti esimerkiksi edellä ehdottamillani keinoilla, saattaa Lahteen muuttaa tulevaisuudessa myös monia muita!

Johannes Mäkilä

KTK

tuleva lahtelainen

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 17.11.2017