Maamme hallitus sai hiljattain budjettiriihensä päätökseen. Kuten arvata saattoi, riihessä tehdyt päätökset jakoivat mielipiteitä. Minun mielestäni finanssipolitiikka kaipaisi täysin uudenlaisia käytäntöjä.
Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Yksi tosiasia on se, että Suomi on verohelvetti. Kokonaisveroasteemme onkin yksi maailman korkeimpia. Veronalennusten toteuttaminen on kuitenkin vaikeaa, koska julkisia menoja ei uskalleta leikata vaikka valtion talousarviossa potentiaalisia vaihtoehtoja yllin kyllin riittäisi. Veronalennusten rahoittaminen valtionvelalla ei puolestaan olisi järkevää. On kuitenkin olemassa keino, jonka avulla valtiovalta voisi kohdella maamme ahkeria veronmaksajia paremmin (tai ainakin vähemmän huonosti).
Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Yksi tosiasia on se, että Suomi on verohelvetti. Kokonaisveroasteemme onkin yksi maailman korkeimpia. Veronalennusten toteuttaminen on kuitenkin vaikeaa, koska julkisia menoja ei uskalleta leikata vaikka valtion talousarviossa potentiaalisia vaihtoehtoja yllin kyllin riittäisi. Veronalennusten rahoittaminen valtionvelalla ei puolestaan olisi järkevää. On kuitenkin olemassa keino, jonka avulla valtiovalta voisi kohdella maamme ahkeria veronmaksajia paremmin (tai ainakin vähemmän huonosti).
Kyseinen keino olisi ottaa käyttöön "x-vero-osuus". Nimitys tulee siitä, että jokainen kansalainen saisi kohdistaa maksamistaan ansiotuloveroista x prosenttia haluamaansa käyttökohteeseen: kulttuuriin, infrastruktuuriin, maanpuolustukseen, nuorisopsykiatriaan, varhaiskasvatukseen, sisäiseen turvallisuuteen tai johonkin muuhun valtion talousarvion osa-alueeseen. X-vero-osuus olisikin erinomainen keino edistää suoraa demokratiaa, vieläpä kenties mitä parhaimmalla mahdollisella tavalla.
X-vero-osuuden käyttöönotto edellyttäisi muutoksia valtion talousarvioon, jostakin kun olisi siirrettävä määrärahoja vero-osuuksien uudelleenkohdistamiseen. Mielestäni kaikista budjetin osa-alueista voitaisiin juustohöylätä tasapuolisesti määrärahoja sen verran, että jokaiselle kansalaiselle riittäisi maksamistaan ansiotuloveroista x prosenttia kohdistettavaa. X voisi olla muutaman prosentin luokkaa, ensisalkuun alle prosentinkin osuus voisi kokeilun vuoksi olla riittävä. Käytännön toimeenpanon aikataulu voisi olla sellainen, että käyttöönottoa edeltävän vuoden verotietojen perusteella selvitettäisiin osuuksien rahamäärä, joka juustohöylättäisiin kansalaisten uudelleen kohdistettavaksi seuraavana vuonna. Kansalaisten mieltymykset voitaisiin selvittää veroilmoituksen yhteydessä. Veroilmoituksen liitteenä olevassa kyselyssä kansalainen rastittaisi haluamansa ministeriön hallinnonalan, jonka alla olisi pienempiä osa-alueita: esimerkiksi koulutukseen osuutensa kohdistava kansalainen rastittaisi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan sekä halutessaan vielä tarkemman käyttökohteen kuten peruskoulutuksen, toisen asteen koulutuksen tai korkeakoulutuksen. Kenenkään ei kuitenkaan olisi pakko rastittaa mitään, jolloin kansalainen voisi delegoida osuutensa kohdentamisen poliitikoille.
Mielestäni olisi äärimmäisen reilua, että ahkerat, töitä tekevät kansalaiset saisivat vaikuttaa heiltä kerättyjen verojen käyttöön nykyistä enemmän. Olisi myös varsin kannustavaa, että ahkeruus palkittaisiin mahdollisuuksilla vaikuttaa. Samalla verojärjestelmässä päästäisiin hyödyntämään markkinamekanismia, jolloin suositut käyttökohteet saisivat enemmän julkista rahoitusta, siinä missä vähemmän tärkeiksi koettujen kohteiden määrärahat supistuisivat. Kansan tahto toteutuisi entistä paremmin kun rivikansalaisten ja poliitikkojen välinen informaation epäsymmetria vähenisi. Iloiset veronmaksajat hymyilisivät entistä leveämmin, siinä missä vihaisten veronmaksajien inho verokarhua kohtaan laantuisi.
Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 18.4.2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti