Suomalainen opiskelija lienee onneton yksilö kun veronmaksajien leipomasta kakusta saatava pala uhkaa pienentyä. Siksi kyseiseen viiteryhmään kuuluvat mielenosoittajat ovatkin olleet tuttu näky Helsingin katukuvassa, esimerkiksi keväisten hallitusneuvottelujen aikana: viskotuista munista tahriintuneet arvokiinteistöjen seinät saivat toimia sijaiskärsijöinä eräiden opiskelijoiden mielipahan johdosta. Kaiken lisäksi kyseisen viiteryhmän toimesta on sabotoitu akateemisia avajaisseremonioita sellaisella käytöksellä, jota yliopistossa, sivistyksen ytimessä, en olisi osannut kuvitella tapahtuvan.
En hyvällä tahdollakaan jaksa ymmärtää, miksi nämä "älyköt" jaksavat kitistä saavutettujen etujen kosmeettisista supistuksista kun taloudelliset reaaliteetit otetaan huomioon. Valtiontalouden kakusta kun ei jaettavaa riitä: rahaa ei ole. Piste.
Kirjoitushetkellä olen toki itsekin opiskelija, ylioppilaskunnan jäseneksi kenties varsin nihilistinen sellainen: minun puolestani opintorahasta olisi voitu leikata kymppi jos toinenkin, varsinkin mikäli se olisi kompensoitu opintolainatakauksen korotuksella. Opiskelijana olen pikemminkin huolestunut siitä, onko Suomi nykyistä paremmassa kunnossa kun valmistumisesta tulee ajankohtaista.
Tuskin on, ainakaan mikäli se ammattiyhdistysliikkeestä on kiinni. On suorastaan brutaalia, miten yhdestä korttelista käsin voidaan koko yhteiskunta ajaa absoluuttiseen sekasortoon: mikäli yleislakko iskee, palveluiden ja tuotteiden; tuotanto- ja kulutushyödykkeiden saatavuus jää lakon ajaksi historiaan. Niin käy myös kansalaisten ansiotuloille. Monille yrityksille tämä ei ole ongelma, sillä ne voivat vilahtaa Viroon, halutessaan pidemmällekin. Kyseinen kauhukenaario herättääkin pohdintoja palkansaajajärjestöjen johtajien ja tavallisten rivijäsenten intressien yhteneväisyydestä..
PS. Kuvitellaan lopuksi, että Hakaniemessä PAMahtaa SYL:n empaattisen patetian säestyksellä. Mikäli näin pääsee käymään, lupaan hyvällä omallatunnolla ryhtyä rikkuriksi!
