Silloin kun minä olin lapsi, television katsominen ei tullut kuuloonkaan! Niin ikään PC-pelit olivat äärimmäisen kielletty tapa viettää aikaa. Kun sitä ylellisyyttä kinusi niin sitten piti lähteä pihalle leikkimään. Puissa kiipeiltiin ja juosta kirmattiin Heinolan Kirkonkylän kallioilla ja kukkuloilla. Itä-Hämeen metsät, järvet, vaarat ja vainiot tulivat tutuiksi.
Talvella kouluun hiihdettiin eikä linja-auton takapenkillä löhöily tullut kuuloonkaan. Keväällä lumien sulettua kouluun kirmailtiin kevätauringon loisteessa, innokkaina ja onnellisina oppimaan uusia ja ihmeellisiä asioita. Kotitehtävät tehtiin heti koulun jälkeen kieli keskellä suuta ja kokeista saatiin vähintään kahdeksikot. Ala-asteella arvostelukriteerit olivat silloin äärimmäisen tiukat ja kympin oppilaat olivat vähemmän taitavien oppilaiden silmissä kunniallisia ja kadehdittuja esikuvia, joista inspiroituneina ryhdyttiin itsekin sellaisiksi. Vanhan liiton kansankynttilät eivät olleet siihen aikaan eläköityneet joten kuri oli äärimmäisen kova. Jälki-istunnoissa istuttiin kyynel silmässä peläten kotona odottavaa raivohuudolla höystettyä selkäsaunaa. Rangaistukset kärsittiin kunnialla ja piinaavan kotiarestin päätyttyä mentiin taas pihalle temmeltämään kunniallisten kansalaisten elkein. Moraalin vahvistuttua ja luonteen lujituttua kaikilla oli kivaa kun kaikki noudattivat lakia ja hyviä tapoja. Naapureita tervehdittiin reippaasti kuten hekin sitten vuorostaan tekivät.
Se siitä nolkytlukunostalgiasta sitten, tehdäänpä katsaus 2010-luvulle:
Stand-up-komiikka on houkutteleva palveluelinkeino. Jopa niin houkutteleva että sen kohderyhmä on laajentunut kaikkiin mahdollisiin ikäluokkiin. Jopa niihin ikäluokkiin, jotka luokissa päivät pitkät istua möllöttävät. Niihin, jotka kärsivät huonosta huumorista kun koomikkojen mukamas-hauskan jaarittelun sijaan matkapuhelimen räpeltäminen vie voiton.
Mutta onhan asia toki niinkin, että asiakas aina oikeassa: parempi palveluntuottaja vie surkealta kilpailijaltaan potentiaaliset asiakkaat. Tarvekilpailija tuntee itsensä tärkeäksi kun hänen käyttäjänsä on ladannut siihen haluamansa sovelluksen. Kynä ei pysy kädessä, eikä liioin pesäpallomailakaan: kansallisurheilulajia ei tarvitse opetella pelaamaan jos ei huvita. Kotitehtäviä ei tarvitse tehdä jos ei huvita. Kesätöitä ei tarvitse hakea jos ei huvita. Omasta elämästään ei tarvitse ottaa vastuuta jos ei huvita.
Mutta mitäpä suotta? Kyllähän holhousvaltio pitää huolen omistaan! Tätä fantastista faktaa juhlistetaankin sitten 6.12. jolloin tätä "huolen omistaan pitävää yhteiskuntaa" kiitetään pistämällä sitä mahdollisimman paljon paskaksi: Ikkunoita rikotaan, riehutaan ja rettelöidään niin maan perkeleesti että hiki virtaa kuin vesi Niagarassa..
Omistettu internetpersoona Niilo Paasivirralle, joka näyttää poistuneen keskuudestamme kyberavaruuden syövereihin.
Niilo Väinö Ilmari Paasivirta (1956 - 2016). Sinä lähdit pois, me emme, oikeista mielipiteistä puhumattakaan. Glory hallelujah!
